Temppuja, norsuja ja klovneja

Kuten Isa kirjoitteli edellisessä postauksessamme, syksy on vauhdikasta leikkimisen ja liikkumisen aikaa. Kenttätyön ohessa meillä toimistolla on lisäksi pitänyt kiirettä, sillä olemme valmistelleet jo perinteeksi muodostunutta vuotuista kalenteriamme. Meillä onkin ilo kertoa teille, että kalenteri on valmis ja saapuu meille painosta jo reilun viikon kuluttua tiistaina 3.10.!

Kuten otsikosta saattaa jo arvata, ensi vuoden kalenterimme on Sirkusleikkikalenteri 2018.

Mistä se ajatus siihen sitten lähti?

Oli loppukeväinen iltapäivä ja Leikki-innovaattorimme Isa oli juuri saapunut leikittämästä iltapäiväkerholaisia. Keskustelimme siitä, kuinka hän olisi pian lähdössä ohjaamaan sirkuskoulun ryhmäharjoituksia. Pian Isa mainitsikin, miten hän kokee leikkiryhmien ja sirkusryhmien ohjaamisessa paljon yhtäläisyyksiä: Yhdessä tekemistä, oivaltamista ja liikkumisen ilosta nauttimista leikkien. Aivan, nuo kaksi ovatkin todella lähekkäin toisiaan! Olemme lisäksi olleet monessa samassa tapahtumassa liikuttamassa  ja leikittämässä lapsia Sirkus Magentan kanssa. Tästä lähti ajatus, joka kantoi aina toteutukseen saakka: vuoden 2018 kalenterimme!

Sirkus on varsin monipuolinen käsite. Se käsittää vaikka mitä, kuten akrobatiaa, eläinnumeroita, klovneja ja jongleerausta. Sirkus on nykypäivänä paljon enemmän kuin perinteinen sirkusteltta esityksineen. Sirkus voi olla harrastus. Sirkusta voi tehdä kuka vaan! Juurikin tähän ajatukseen pureuduimme suunnitellessamme sirkusleikkikalenteria: joka kuukaudelle oma sirkusleikkinsä. Näiden lisäksi kalenterissa on tietoa sirkuksesta ja sen eri lajeista. Lajit esittelee sirkuksen ammattilaiset.

Kalenterin teossa mukana ovat olleet: Sirkus Magenta ry, Sorin Sirkus ry sekä Sairaalaklovnit ry.

Kuvittajamme Samuli Kilpeläinen on vaihtanut tyyliä hieman realistisempaan suuntaan, mistä olemme aivan haltioissamme! Kerro kommentteihin, mitä olet mieltä kalenterimme teemasta ja kuvituksen uudesta tyylistä! 🙂

 

Kommentit

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uutiset: