Isan ja Martin matkassa

Vaasan Leikkiviikko oli oikein onnistunut. Seuraavaksi avaan hieman leikkihetkien tunnelmia viikolta!

Ensimmäiset kolme leikitystä olivat Palosaaren päiväkodilla, jossa Puolukat, Vadelmat, Mesimarjat ja Mustikat oppivat uusia leikkejä ja tutustuivat Martti-autoon. Palosaaressa leikittiin mm. pesänryöstöä, erilaisia hippaleikkejä, jäätyneitä hernepusseja sekä näkkisillä. Suosikkileikeiksi taisivat kuitenkin nousta Karhu nukkuu sekä Krokotiilin ruokavalio. Pohjalainen-lehdestä tultiin seuraamaan ja kuvaamaan leikkejämme. Lapset eivät ujostelleet, vaan leikkivät innoissaan toimittajista huolimatta. Ihailtavaa toimintaa!   

Gerbyssä ja Kotirannassa leikittiin perhepäivähoitoryhmien kanssa. Oli ilo jälleen huomata, kuinka hienosti 1-6 vuotiaat lapset leikkivät yhdessä toisensa huomioiden. Kotirannassa tapahtui jotakin jännittävää, odottamatonta ja tilanteeseen täydellisesti sopivaa. Leikki nimeltä Pesän ryöstö oli täydessä vauhdissa, kun kentälle kurvasi poliisiauto! Poliisisedät olivat nähneet meidän leikkivän ja päättivät tulla tervehtimään.

Martti ja poliisiauto vierekkäin torstaina 14.9.2017

 

Kapteeninkadun päiväkodilla leikittiin ruotsiksi. Vasabladet tuli seuraamaan leikkejämme keskiviikkona ja Björnen sover, Grannen, Namntafatt ja Krokodilens diet sujuivat oikein mallikkaasti. Kapteeninkadun pienimpien vuoro oli perjantai-iltapäivästä. 2-3 vuotiaat olivat viikon aikana jo ennättäneet tyhjentää suurimman osan keskittymisvarastostaan, mutta koska isommat lapset liittyivät mukaan leikkiin, onnistuimme yhdessä leikkimään iloisesti Ballongen, Björnen sover ja Krokodilens diet.

Länsimetsän päiväkodilla leikittiin torstaina monen monta leikkiä. Esikoululaisten kanssa leikittiin KSP-hippaa. Oli erittäin mielenkiintoista huomata, miten sama leikki on vähän erilainen eri puolella Suomea. Pääkaupunkiseudulla lapset tuntevat lorun samalla tavalla kuin minä sen olen espoolaisena oppinut, nimittäin ”kiivii, sakset, paapeeri” jossa sanan paperi ”ri”- kohdalla pöytään lyödään joko kivi sakset tai paperi. Vaasassa ja kokemukseni mukaan myös Uudessakaupungissa loru kuuluu ”kivi-paperi-sakset” ja peliväline lyödään pöytään kolmannella iskulla sanalla sakset. Viralliset säännöt eivät määritä sanojen järjestystä, mutta peliväline on valittava vasta neljännellä iskulla.

Perjantaiaamuna riitti hulinaa, kun Länsimetsän päiväkodin isolla pihalla leikittiin viiden ryhmän voimin. Leikkihetki oli oikein onnistunut sateesta huolimatta, ja kaikki 60 lasta pääsivät tutustumaan Martti-autoon. Koko porukan kanssa leikittiin yhdessä tavallista hippaa, jonka jälkeen ryhmät leikkivät samanaikaisesti leikkejä Krokotiilin ruokavalio, Jäätyneet hernepussit ja Naapuri. Tuon Naapuri-leikin nimi hakee vielä muotoaan, mutta se on sama kuin Kulikukkelileikki, ilman Kulikukkelia. Sinivuokot ja Esikot jäivät sadetta uhmaten pihalle loppuun saakka ja heidän kanssa leikittiin vielä rosvoa ja poliisia. Sinivuokot saivat porukan vanhimpina olla poliiseja ja heidän poliisitoimintansa olikin sekä määrätietoista että ystävällistä. Uskallan väittää, että Esikoiden ohjaajat olivat positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hienosti lapset leikkivät. Tätä perinneleikki parhaimmillaan on, pienemmät oppivat isompien kanssa leikkiessään.    

 

Leikki-Innovaattori

Isa Pelto

 

 

 

Kommentit

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uutiset: