Valokeilassa: isit!

Sunnuntaina juhlitaan isiä niin kuin joka vuosi, mutta mistä se on alkanut?

Isänpäivää on vietetty Suomessa virallisesti vuodesta 1987. Perinne on rantautunut Eurooppaan Yhdysvalloista, jossa se syntyi vastapainoksi jo aiemmin syntyneen äitienpäivän rinnalle. Kauppiaiden tuomana sen ajankohdaksi määriteltiin juuri marraskuun toinen sunnuntai: kaupankäynnin hiljaisin aika ennen joulusesonkia. Vaikkakin isänpäivän juuret ovat alkujaan näinkin kaupalliset, on se perinteenä meille suomalaisille paljon muuta.

kuvan lähde: studio55.fi

 

Isänpäivänä kyläillään, huomioidaan, muistetaan ja hemmotellaan isiä ja isoisiä. Se on perheen yhteistä laatuaikaa ja pieniä tekoja. On selvää, että aina emme pääse olemaan fyysisesti läsnä isän kanssa ja tällöin kortti, puhelu tai tekstiviesti tuo isälle hyvää mieltä. Mikäli kuitenkin saat viettää päivää isän tai isoisän kanssa, on meillä siihen muutama vinkki:

  • Aika on paras lahja: Nauttikaa perheen yhteinen pitkä ja rauhallinen aamiainen, pelatkaa lautapeliä, kokatkaa yhdessä. Milloin viimeksi olet leiponut koko perheen voimin ilman kiirettä?
  • Itsetehty on aina uniikkia: askartele isälle onnittelukortti! Lukeeko isä? Itsetehty kirjanmerkki muistuttaa antajastaan aina, kun isä syventyy lukemaan.
  • Mikä on isän lempileikki, pitääkö hän vauhdista vai sanavisailusta? Valitkaa juuri omalle isälle sopiva yhteisleikki, ja viettäkää hauska yhteisleikkihetki! Voi olla, että viime kerrasta on hänen kohdallaan vierähtänyt jo tovi!

Kaiken kaikkiaan on tärkeintä, että muistamme juuri omalla tavallamme elämämme tärkeitä isähahmoja. Isänpäivä on oiva hetki poiketa arjesta ja osoittaa, kuinka paljon läheisemme meille merkitsee.

 

Oikein ihanaa, rakkaudentäyteistä Isänpäivää kaikille isille, erityisesti yhdistyksemme toiminnanjohtajalle Johanille!

 

Kuvassa yhdistyksemme perustaja Johan, joka vuonna 2009, pian isäksi tultuaan, huomasi leikin muuttuneen roolin. Näin hän perusti yhdistyksen säilyttääkseen ja levittääkseen perinteistä leikkiä myös teknologian parissa kasvaville sukupolville! 

 

 

Kommentit

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uutiset: